PERINTEEMME

Kuusi vuosisataa panimohistoriaa

AB InBevin historia on maailmanlaajuinen tarina, joka ulottuu eri maanosista eri sukupolville. Se ei ole pelkästään meidän historiamme, vaan itse oluen historia.

Asialleen omistautuneet oluenpanijat

AB InBev sai alkunsa yli 800 vuotta sitten belgialaisten munkkien panimoasiantuntemuksen ansioista. Yksi alkuperäisistä olutmerkeistämme oli Leffe, jota alettiin valmistaa heidän luostarissaan.

Samaan aikaan muualla Belgiassa oluen tekoon vihkiytyneet munkit kokeilivat panimotekniikoita luoden runsaan, sitrushedelmäisen Hoegaarden-vehnäoluen. Nämä oluet osoittautuivat niin herkullisiksi, että ne houkuttelivat seurakuntalaisia jättämään kirkonmenot väliin ja nauttimaan sen sijaan munkkien työn antimia.

Belgian lisäksi panimoperinteitä syntyi ja vaalittiin muun muassa Saksassa, jossa syntyi näinä aikoina puhtauslaki eli ”Reinheitsgebot”.

Tämä laki on peräisin Baijerista ja se rajoittaa oluen ainesosiksi ainoastaan ohran, humalan ja veden. Näin syntyi ainutlaatuinen, saksalainen oluttyyli.

Englannissa laitettiin teekupit sivuun vuonna 1777 ja aloitettiin valmistamaan Bass -merkkistä olutta, josta tuli aivan sattumalta maailman ensimmäinen rekisteröity tavaramerkki.

Panimo-osaamisen leviäminen maailmalle

Kun eurooppalaiset purjehtivat uuteen maailmaan, he toivat mukanaan intohimonsa olueen ja sen panemiseen. Kanadassa Labatt-panimon tasapainoinen ja täyteläinen olut yhdisti mm. Toronton, Montrealin ja Maritimesin alueet.

 

Vuonna 1860 Eberhard Anheuser otti Bavarian Breweryn ohjat käsiinsä St.Louisin kaupungissa.

Hän perusti Anheuser-Busch -panimoyhdistyksen yhteistyössä Adolphus Buschin kanssa. Yhdessä nämä innovatiiviset olutpioneerit loivat mm. ensimmäisen kylmävaunujärjestelmän, jonka avulla Budweiser-olut jaeltiin ensin Yhdysvaltoihin ja lopulta maailman laajuisesti.

 

Latinalainen Amerikka ja Etelä-Amerikka omaksuivat itävaltalais- ja saksalaistyyliset lager-oluet omikseen 1800-luvun lopulla.

Vuonna 1879 Jacob Backus ja Howard Johnston perustivat Perun suurimman panimon, Backus ja Johnston Breweryn

 

Argentiinassa Cerveza Quilmesista tuli kansallinen symboli ja Cerveceria Paraguay jätti jälkensä oluthistoriaan aromikkaalla, vaalean kultaisella oluella.

Antarctica ja Brahma panimot perustettiin Perun itäpuolella olevassa Brasiliassa. Näiden panimoiden raikkaista, puhtaista pilsnereistä tuli koko Brasilian suosituimpia oluita, ja ne sulautuivat lopulta Ambeviksi Cervercería Paraguayan rinnalle.

 

Belgiassa Brouwerij Artois -panimo loi 1900-luvun alussa uuden tavan juhlia joulua: Stella Artois jouluolut. Tämä talven sesonkiolueksi ja joululahjaksi tarkoitettu tuote oli niin suosittu, että siitä tuli nopeasti ympärivuotisesti rakastettu juoma.

 

11900-luvun lopulla alettiin Meksikossa panostamaan eurooppalaisiin valmistustekniikoihin ja luotiin oluelle ”oluen erikoismalli” Modelo Especial. Tämä olut yhdessä Coronan, Pacificon ja muiden suosikkioluiden kanssa teki Grupo Modelosta Meksikon johtavan oluenvalmistajan.

South African Breweries (SAB) syntyi hollantilaisten olutasiantuntijoiden käsissä legendaarisessa Castle Breweryn päämajassa Johannesburgissa, siellä oluesta nautti kaivostyöläisten ja kullanetsijöiden kasvava asiakaskunta. SAB: stä tuli lopulta SABMillerin selkäranka.

Australiassa Carlton & United Breweries (CUB) lisäsi olutkentälle oman twistinsä kultaisista ale-oluista premium-lagereihin ja täyteläisiin stouteihin.

 

Ei pidä myöskään unohtaa Oriental Brewery Co:ta, joka loi upean tuoreen, kuohkean, raikkaan Cassin, joka on Etelä-Korean johtava olutmerkki.

Panimot yhdistyvät

Hiljalleen nämä erikoispanimot sulautuivat yhteen. Interbrew ja Ambev fuusioituivat InBeviksi. Anheuser-Busch panimon liittyä joukkoon yhtiöstä tuli AB InBev.

Tämän jälkeen yhä useampi panimo ympäri maailman kuten Meksikon Grupo Modelo, Etelä-Korean Oriental Brewery ja SABMiller, yhdistyivät AB InBeviin. He kaikki jakoivat saman yhteisen tavoitteen, saattaa ihmisiä yhteen maukkaasta oluesta nauttien.

Vuosisatojen ajan muodostuneiden erilaisten kulttuurinäkemysten ansiosta meillä on nyt tilaisuus olla luomassa globaalia muutosta. Jatkamme siis tulevien suosikkimakujen luomista ja kunnioitamme edelleen rikkaita panimoperinteitämme.

 

Yli 600 vuotta sitten aloimme muuttaa oluen panemista.

Kohotetaan malja seuraavalle sadalle vuodelle!
 

KATSO TAVOITTEEMME VUODELLE 2025